Elämysmatka

Lomalla kuuluu tehdä rohkeita irtiottoja arjesta, joten suuntasin kirjastoon. Viime käyntikerrasta olikin nähtävästi kulunut aikaa, sillä paitsi, että kirjastokorttini oli vanhentunut, niin myös koko virasto oli suunnannut uusiin toimitiloihin. Hetken hämmennyksen ja puhelinsoiton jälkeen löysin oikean rakennuksen. Kirjaston käytävillä haahuillessa tunsin itseni muinaisjäänteeksi uuden polvenkorkuisen sukupolven kirmatessa tietokoneille yhtä luontevasti kuin itse aikanani Viisikko-hyllylle. Ymmärsin sentään vaientaa päässäni nykynuorison rappeutuneisuutta huutaneet äänet, joten vanhuuteen on vielä jonkin verran matkaa.

Kirjastosta mukaan tarttui Umberto Econ Ruusun nimi. Kolmas yritys lukea kyseinen teos kannesta kanteen. Älkää edes kysykö, miksi olen sekaantunut kirjaan, jonka lukeminen käy masokismista. Teksti on raskasta ja sitä riittää, eikä latinankielisten lainausten käyttöä ole säästelty. Klassikkostatus kai aikoinaan veti sivistystä hamunneen lukiolaispojan puoleensa. Luvassa ei siis ole kepein mahdollinen laskeutuminen kaunokirjallisuuden pariin vuosien tauon jälkeen, mutta miksi kokea pieniä ilon hetkiä, kun itsensä lannistaminen käy paljon helpommin?