Laillista orjakauppaa

Rahalla saa ja hevosella pääsee, toteaa jo vanha suomalainen sananlasku. Koko nykyinen yhteiskuntajärjestelmä perustuu keksittyihin tarpeisiin, jotka saa kätevästi rahalla tyydytettyä. Järjestelmän kannalta on kuitenkin harmillista, että suuri osa hyvin toimeentulevista ihmisistä omistaa jo elektronisen selänraaputtimen, sähköhammasharjan, juoksumaton ja muut elämälle välttämättömät hyödykkeet. Ennemmin tai myöhemmin kupla puhkeaa, ja ihmiset heräävät miettimään, miksi käydä töissä, kun pankkitili pullottaa, ostettavaa ei ruuan lisäksi ole ja mummon perintörahatkin pitäisi saada johonkin keskipitkän koron sijoitusrahastoon mahtumaan.

Totta kai päättäjät epätoivoissaan yrittävät antaa järjestelmälle tekohengitystä kehittämällä uusia tapoja nyhtää näkymättömästi rahat ihmisten taskuista, mistä hyvänä esimerkkinä on viime keväänä iloisen vastaanoton saanut mediamaksu. Myös uudet maksulaitepäätteet lisäävät jatkossa kauppalaskun loppusummaa ja ajokorttikin on uusittava entistä tiheämmin. Lista pelkästä maksamisen ilosta maksettavista laskuista on pelottavan pitkä. Illuusio töissä käymisen tarpeellisuudesta on pidettävä yllä keinolla millä hyvänsä, jotta yhteiskunta pyörii ja rikas eliitti saa jatkaa laakereillaan lepäämistä. Töistä ansaituilla rovoilla köyhät saavat sitten oikeuden ajaa autoa, seurata mediaa ja omistaa maata. Vapauden ja orjuuden raja on joskus kovin häilyväinen.