Carpe diem

Vietän parhaillaan kesälomaa ja huoletonta arkea on jatkunut pian jo kuusi viikkoa. Etukäteen suurissa suunnitelmissa oli matkustelua, vastuutonta oluen naukkailua aamun pikkutunneille ja erilaisten rästihommien tekoa omaan saamattomaan tahtiin. Siis kaikkea, mitä idyllinen mielikuva lomasta pitää sisällään. Todellisuudessa olen jämähtänyt tietokoneen ääreen, tylsistynyt ja odottanut koulun alkamista. Töissä ollessani odotin loman alkamista ja sitä ennen koulussa töiden alkamista. Kyseessä on siis tyypillinen sitten kun - tai tuttavallisemmalta nimeltään sitku-ilmiö. Missä on kyky heittäytyä hetkeen? Maailmanrauhaa enemmän toivoisin itselleni totaalista mielenrauhaa, joka todennäköisesti passivoisi tyytymään kulloinkin vallitsevaan tilanteeseen. Enkä vain itselleni, sillä arvelen, etten ole ainoa ongelmasta kärsivä.

Helppo oikotie onneen olisi ottaa pora käteen ja heittää aivot seinälle, niin piehtarointi lobotomian ihanuudessa voisi alkaa. Tietysti simppelimpi ja yleisesti hyväksytympi keino päästä hetkeksi samalle tasolle on juoda pullollinen raikasta Koskenkorvaa. Voisi kai aiheellisesti kysyä, mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa?