Lähtölaukaus

38 kuukauden takainen lupaukseni kirjoitustahdin parantamisesta osoittautui tyypilliseksi lupaukseksi saamatta aikaan mitään konkreettista. Onneksi elämässä on rajoittamaton määrä uusia lähtöyrityksiä, joten tässä sitä nyt ollaan. Viime vuosien tapahtumien lyhyt referointi lienee paikallaan, jotta allekirjoittaneen nykytilanne ja näin ollen kirjoitusten peruslähtökohta tulisi tutuksi muillekin kuin äiskälle ja naapurin alkoholisoituneelle Penalle. Sinällään taustatiedoilla ei ole pienintäkään merkitystä, sillä jutut pyrkivät edelleen liikkumaan yleisillä vesillä, arkielämää välttelevissä aiheissa. Intiimejä henkilökohtaisia vuodatuksia kaipaavien kannattaa siis jatkossakin pysyä Seiskan ja Johanna Tukiaisen äärellä. Niin teen itsekin: eilen kuuntelin Youtube-videopalvelusta Lööppijulkkiksen ja miltei oksensin.

Armeijapesti lusittiin kunniakkaasti loppuun, minkä jälkeen aurinko paistoi kirkkaammin ja linnut lauloivat heleämmin, kunnes muutaman viikon rappiolla olon jälkeen karu todellisuus iski vasten kasvoja. Rahaa eli työpaikka oli saatava, ja sehän saatiin. Kello kuuden herätykset muuttuivat puoli viiden aamuiksi, eikä ruokaakaan enää kannettu valmiina naaman eteen. Ankea armeija vaihtui siis auvoisaan työelämään. Vuoden metallipajassa hikoilun jälkeen kosminen totuus näyttäytyi jälleen uudessa valossa: työssäkäynti ei ollutkaan ihmistä varten. Päätin laskea elintasoani entisestään ja siirtyä Suomen arvostetun koulutusjärjestelmän hoiviin. Monen sattuman kautta päädyin opiskelemaan puutarhurointia ja samalla lavealla tiellä ollaan edelleen.

Tekstien osalta luvassa jatkossa jotain ihan muuta.