terwapiru

21.8.09

Elokuun manifesti OSA 2

Jatketaan politiikassa rypemistä. Mielestäni muutosta haluavien ihmisten pitäisi haudata sotakirveet ja lähteä yksissä tuumin haastamaan eduskuntaan jämähtäneitä rahapuolueita. Nyt potentiaaliset äänet jakaantuvat monien isoissa linjavedoissa samalla asialla olevien, mutta detaljeissa riitaantuneiden pienpuolueiden kesken, minkä seurauksena Katainen & Vanhanen saavat kerta toisensa jälkeen lyödä kädet yhteen vaalivoiton kunniaksi. Varmasti löytyisi riittävästi ihmisiä lyömään kapuloita nykyhallituksen rattaisiin, mutta nähdäkseni seuraavat asiat jarruttavat pienpuolueiden pääsyä politiikan kehtoon:

1) Heikommassa asemassa olevat ihmiset eivät usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa tai politiikkaan ylipäänsä. Nukkuvien puolue saakin kyseenalaisen vaalivoiton kerta toisensa jälkeen, ja itsekin olen ollut sen jäsen jo vuodesta 2004. Rahoissa piehtaroivat porvarit sen sijaan äänestävät aktiivisesti turvatakseen oman asemansa.

2) Puoluetukia maksetaan vain eduskuntaan päässeille puolueille. Rahalla puolestaan saa näkyvyyttä ja suurin osa ihmisistä valitsee ehdokkaansa vain mainoksia seuraamalla. Kukapa ei muistaisi toivotalkoita ja hauskoja päitä Kokoomuksen vaalimainoksessa. Kuka sen sijaan tietäisi, mitä asioita surkuhupaisalla mainoksella ajettiin?

3) Kommunismin pelko kytee edelleen varsinkin vanhemmassa ikäpolvessa, mikä syö ääniä vasemmistopuolueilta.

4) Ympäristöäänet menevät Vihreille, joka on keskittynyt liikaa ilmastonmuutoksen torjuntaan ja isompiensa perseennuolentaan. Useamman vuoden hallitusvastuun luulisi jo näkyvän jossain, vaan kun ei näy.

5) Protestiäänet ohjautuvat Perussuomalaisille, eikä muutos parempaan mielestäni ole, että potkitaan somaleita päähän ja ollaan entistäkin juntimpia.

6) Sympatiaäänet haalivat Isä Mitron kaapu ja tekstarikohuissa ryvettyneet maamme konkaripoliitikot.

Suljetaan ympyrä ja tunnustetaan tosiasiat: politiikka on perseestä, eikä se toimi. Demokratia muuttuu vitsiksi, kun koolla on kolme ihmistä tai enemmän. Menkää ja äänestäkää sitä vitun Kokoomustanne, niin allekirjoittanut vetää sillä välin perseet lähikuppilassa ja on tyytyväinen elämäänsä. Aamen.