Life is life

Viime päivinä juttujen taso on taas laskenut sen kuuluisan riman alle, joten vaihteeksi vähän vakavahenkisempää pohdintaa elämän perimmäisistä kysymyksistä. Vastauksia suuriin salaisuuksiin en valitettavasti pysty tarjoamaan.

Pimeänä iltana on joskus hieno heittäytyä selälleen maahan ja katsoa kirkkaana loistavaa tähtitaivasta. Sulkea silmät ja tuntea koko äärettömyyksiä hipovan materian paino kehonsa päällä. Joskus sitä yrittää käsittää maailmankaikkeuden kokoa ja taivaankappaleiden välisiä etäisyyksiä, mutta tajuaa nopeasti aivokapasiteettinsa aivan liian riittämättömäksi siihen. Professori Kari Enqvist havainnollistaa hyvin tilannetta:

"Saamme tietoa pääasiassa sähkömagneettisen säteilyn kautta, ja sähkömagneettinen säteily, siis valo tai radioaallot, ne kulkevat sen 300 000 kilometriä sekunnissa. Nyt kun maailmankaikkeus on syntynyt noin 13,7 miljardia vuotta sitten, niin valo on ehtinyt kulkea vain 13,7 miljardia vuotta. Se on ikään kuin postimies, joka tuo tietoa, ja se postimies on ehtinyt sillä polkupyörällään polkea vasta 13,7 miljardia vuotta niin, että hyvin, hyvin kaukaisista maailmankaikkeuden osista tämä postimies, tämä valo ei ole vielä ehtinyt meille, ja sen takia me emme näe sitä."

Ylläolevan perusteella ja nopeat laskutoimitukset suorittaen voidaan siis todeta, että valonnopeudella kulkevaa sähkömagneettista säteilyä on kulkeutunut planeetallemme ainakin 2 160 216 000 000 000 000 000 kilometrin päästä, ja luku sen kuin kasvaa koko ajan. Entä mikä on kaiken tarkoitus? Miksi elämme tällä suureen mittakaavaan suhteutettuna kärpäsen paskan kokoisella pallolla? Itselleni avaruuden järkyttävä koko ja kaaottisuus eivät viittaa suunnitelmallisuuteen, vaan uskon järjestelmän etenevän sattumanvaraisesti eteenpäin vailla päämäärää. Sattuma on tapahtumien syy ja seuraus. Olisihan se ylevämpää uskoa, että meillä jokaisella on tärkeä paikka ja tehtävä elämässämme, mutta arkitodellisuus kyllä herättää nopeasti tuosta haavemaailmasta. Ihmisiä tässä vain ollaan ja ravintoketjun jatkoksi lopulta päädytään. Mikäli lampun henki kuitenkin lupaisi toteuttaa yhden toiveen, en toivoisi käteistä, rahaa tai mammonaa, vaan pelkästään tiedon siitä, mitä elämän loppunäytöksessä todella tapahtuu. Pieni pelko perseen alla on vain hyväksi.

Ylösnousu märältä ja kuraiselta nurmikentältä palauttaa sfääreissä liidelleet ajatukset nopeasti takaisin maan pinnalle, varsinkin, kun naapurin Musti on juuri vartti sitten käynyt laskemassa tarpeensa samaiseen kohtaan. Vieläpä kummastakin reiästä.