Sulaako vai eikö sulaa - kas siinä pulma

Aikoinaan kaupan pakastealtaissa myytiin pieniä jäätelöpaloja, joissa oli päällä kova värillinen sokerikuorrute. Palat oli pakattu alle lauantaipussin kokoisiin pusseihin, joten yhteen pakkaukseen ei mahtunut kuin enintään kymmenen jääpalan kokoista ja -makuista herkkupalaa. Silti kaikki ostivat niitä hullun kiilto silmissä päivästä toiseen. Miksi näin?

Syy oli tietysti onnistuneessa markkinoinnissa. "Cool Bits - ei sula sormiin" -mantraa hoettiin lastenohjelmien välisillä mainostauoilla sellaisella paatoksella, että vieläkin soi korvissa. Tietysti kauppareissuilla oli paloja pakko ostaa ja itse kokeilla, pitikö mainoksen väite paikkaansa. Testaaminen nosti esiin myös vakavia eettisiä kysymyksiä. Oliko paloja luvallista lämmitellä sormissa ennen syömistä? Miten kovan puristusvoiman niihin sai kohdistaa? Entä mikä onkaan sulamisen tarkka määritelmä? Kulmakunta jakautui kahtia. Toiset ylistivät vallankumouksellista keksintöä, toisten väittäessä mainosta täydeksi humpuukiksi. Itse kuuluin vastustajiin, sillä vaikka palat eivät oikein käsiteltyinä totaalisesti lässähtäneetkään, niin ainakin niistä jäi sormille inhottavan mähkäinen kosteus, mikä pakotti hieraisemaan kädellä housunlahjetta. En ole edelleenkään aivan satavarma, olinko oikeassa, mutta nyt jo tiedän, kuka loppupeleissä keräsi voiton itselleen. Siis sen rahallisen.